maanantai, 13. toukokuu 2013

Luomisen tuskaa

Sitä on ollut nyt totaalisesti. Kuvan kortin tekemiseen meni kolme päivää. Tosin välissä tehden jotain muuta kun välillä tuntui että ideat loppuu kesken. Miksi mun idea arkkuni on tyhjä, vai onko se loppuun käytetty jo. Tosin mun parveke houkuttaa kunnostamaan sitä kesä kuntoon ehkä se aika on sinnekkin mennyt. Jännittyneenä odotellut mikä viimevuotisista herää uudestaan eloon vai olenko tappanut kaikki. Ainakin viinimarja pensas viheriö kuin myös alkaa vadelma pensas heräämään eloon. Muut onkin arvoitus toistaiseksi. Sitten kun alkanu kesäkukat pörräämään mielessäni ja tässä juuri hetki sitten tuli sellainen vimma että nyt pitäisi sinne puutarha kauppaan päästä, mutta malttaisinko vielä.

130520131940-normal.jpg

tiistai, 30. huhtikuu 2013

Kortteilun hurmassa

Oon mä ihan selvästi kortin teon hurmassa. Kaikki ne uudet ihana kuvat, materiaalit kukat ja perhoset. Muutama vuosi sitten mä tein kortteja niillä 3d kuvilla ja korsiteena korkeintaan niitä ääriviivatarroja. Kauniitahan nekin oli, mutta se teko jäi silloin kun ajan kanssa huomasin ja kyllästyin ettei siinä ole mitään haastetta. Lättää vain kuvia päällekkäin. Koristelusta en tajunut silloin varmaankaan yhtikäs mitään.  Nyt kun oon tututustunut eri juttuihin innostun vain enemmän ja opettelen enemmän. Eilen sitten tein sellaisia koukeroita ihan itse, piirsin ja leikkasin ja se leikkaaminen olikin tosi hankalaa vaikka mitenkä pienet sakset oli ei auttanu, välillä oli paperiveitsi käytössä kun sillä sai helpommin. Yhden kuvion tekemiseen meni tuhottomasti aikaa siis leikkaus vaiheeseen. Olen kyllä kuullu että on olemassa joku laite /leikkuri joka leikkaa noita kuvioita, en tiedä vain mikä se on, olisko jollain muulla yhtään hajua mikä sen nimi on ? kiitollinen vastauksesta =)

Ekat koukerot käytetty hää aiheiseen korttiin, ja tuon jälkeen tein vielä kaksi pientä ja kaksi isoa koukeroa ja meni ainakin tunti niiden tekemiseen :(

290420131912-normal.jpg300420131914-normal.jpg

Oikein hyvää vappua kaikille !


perjantai, 26. huhtikuu 2013

Vauhdikas päivä tänään

On totisesti ollu, hyvä kun itse pysyy vauhdissa mukana. Tarkotan lähinnä näiden puuhastelujen suhteen kun tuntuu että nyt niitä ideoita taas putkahtelee kesken toisen tekemisen. Ja ääripäästä toiseen, korteista koruihin ja ties mihin. Aloitin jopa iki vanhan harrastukseni uudestaan tokihan kun se liittyi oleellisesti askarteluun ja kortin tekoon. Meinaan digi leimojen tekeminen omalla mallilla. Se vaatii vähän harjotusta vielä. Oli se kuitenkin pakko tekasta malli kortti heti omalla leimalla =)

260420131894-normal.jpgipana-normal.jpgskeittilauta-normal.jpg

kukkanen-normal.jpg

Ja kortteilun jälkeen tuli kuningas idea kaulakorusta pikkusen toisen tyylisestä. Ompelin putkeen kankaan, käänsin nurin niskoin kun oikea puoli oli vähän liian kimalteinen vaikka sitä bling blingä saakin olla niin kyllä se läpi tuolta pilkottaa ja tokihan syrämmiä aina täytyy kanssa olla =)

260420131897-normal.jpg

keskiviikko, 24. huhtikuu 2013

Kortin teossa jälleen

Niin se vaan on että on tullu taas kortteja tehtyä ja koristeita, en mä nykyään mitään muuta teekkään. Toisaalta jokunen vuosi oli ihan sama juttu kun vielä ahkerammin tein kortteja muutamille kukkakaupoille myyntiin. Nyt on sitten pari pulpahtanut kuin itsestään jonnekka on menossa kortteja myyntiin ihan toisaalle puollelle missä päin itse asustelen, mutta postihan kulkee =)   Ahkeralle on aina töitä vaikka se sitten olisi nippeli ja nappeli kauppaa, mutta olen tosi ilonen tästä asiasta jotenka näitä iki ihania kortteja lähdössä ihastuttamaan muitakin.     Tänään tuli postista parikin tilaamaani pakettia ja tottakai molemmat ilmotukset ihan eri aikoina joten oli sitten pakko kylillä ravata peräti kaksi kertaa kauppa reissun lisäksi kun ne ihanuudet oli ihan pakko saada.

Tässä jälleen joitain aikaansaannoksiani ja joillekkin tiedoksi että tämä on ihan luvalla tehty !

240420131857-normal.jpg

tiistai, 23. huhtikuu 2013

Ihanat Vintage kuvat

Mä olen ollu todella kiireinen, jokseenkin harvinaista mutta niin totta. Yrittää kaiken tekemisen ja olemisen välillä tasapainotella, mutta olen mä toki ehtiny rentoutumaan sen niin rakkaan harrastuksenkin parissa ja jotain aikaan saanutkin. Se on nyt näköjään korttien ja koristeiden aikaa. Ja mitäs muuta kun niitä iki ihania vintage aiheisia. Kävin shoppaileen Sinnellissä ja Heidin korttipajassa jossa myydään myös niitä upeita kortti kuvia. Nyt ei malttais odottaa postin saapuvan, vaikka onhan mulla jemmassa kuvia joista tehdä uusia odotellessa.

Teinpä sitten muutamia kortti koristeita

220420131769-normal.jpg12488_583800198311281_520572807_n-normal210420131768-normal.jpg

Mulla on tekeillä mun eteisen seinään kortti tauluja, nämät on tehty 1 osaseen korttipohjaan ja vasta kolme korttia siihen valmista, seinä on iso joten tekemistä riittää ompahan kuitenkin jo hyvä alku =)

220420131790-normal.jpg210420131766-normal.jpg17187_304285433038216_1192343402_n-norma

Ja muutama on tullu tehtyä ihan myyntiä varten

220420131804-normal.jpg220420131798-normal.jpg

Tervetuloa myös kaikki kurkkaamaan fb askartelutarvike kirppikselle siellä on paljon kaikkea kivaa askarteluun =)

https://www.facebook.com/groups/kirppisarteita/